SKIY:n talviretki suuntautui Roclaan

29.2.2020

Yhdistyksen vuotuinen talviretki suuntautui tänä vuonna Järvenpäähän, jossa pääsimme tutustumaan trukkivalmistaja Roclan toimintaan. Rocla Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi sähköisiä varasto- ja vastapainotrukkeja, itsestään liikkuvia trukkeja ja automaatioratkaisuja.

Vierailu alkoi yritysesittelyllä ja saimme kuulla tehdaspäällikkö Ari Timosen mielenkiintoisen esityksen Roclan historiasta aina tähän päivään asti. Tämän jälkeen kuulimme tuotekehitysjohtaja Janne Polvilammen puheenvuoron Roclan tuotekehityksestä. Vierailun päätteeksi pääsimme tehdaskierrokselle. Vierailulle osallistui 24 yhdistyksen jäsentä. Yhdistys haluaa esittää kiitokset antoisan vierailun isännille.

Rocla Oy on perustettu vuonna 1942. Yritys on vuosikymmenten saatossa kasvanut perheyrityksestä kansainväliseksi logistiikan edelläkävijäksi. Rocla Oy työllistää Järvenpäässä noin 500 ammattilaista.

 

Lisää artikkeleita

SKIY:n vuosikokous siirtyy

SKIY:n vuosikokous siirtyy

SKIY:n vuosikokous siirretään Valtioneuvosto on päättänyt jatkaa rajoitustoimia koronavirusepidemian hillitsemiseksi 13.5.2020 saakka. Myös me vältämme kokousten ja...

Muistokirjoitus

Muistokirjoitus

Suomen Konepajainsinööriyhdistyksen pitkäaikainen jäsen ja entinen puheenjohtaja, kunniajäsen Johannes Brotherus (s. 1.6.1923 k. 11.11.2019) menehtyi Kaunialassa...