“Koneteollisuuden kehittämiseksi ja parantamiseksi”

Yhdistyksen perinteet ulottuvat itsenäisyytemme perustamisvuoteen 1917. Yhdistyksen syntyä valmistelevaan kokoukseen oli kutsuttu joukko alan vaikuttajainsinöörejä, jotka olivat antaneet vahvan panoksen Suomen teollistamiseen. Yhdistyksen nimeksi tuli Suomen Konepajainsinööriyhdistys – Verkstadsingeniörsföreningen i Finland, ja sen säännöt vahvistettiin perustavassa kokouksessa 31. päivänä maaliskuuta 1917 seuraavasti:

“Yhdistyksen tarkoitus on olla Suomen konepajoissa toimivien insinöörien liitto heidän toimintansa avustamiseksi sekä koneteollisuuden kehittämiseksi ja parantamiseksi.”

Sääntöihin kirjattiin myös vaatimukset yhdistyksen jäsenille: heillä tuli olla teknillinen korkeakoulusivistys tai sitä vastaavat tiedot ja johtava asema konepajassa, tai heidän oli työskenneltävä teoreettisesti “merkittävimmin” koneteollisuuden alalla sen kehittämiseksi. Lisäksi yhdistyksen “passiivisiksi” jäseniksi voitiin valita sellaisia henkilöitä, jotka eivät muuten täyttäneet jäsenkriteereitä, mutta toimivat esimerkiksi “isomman konepajan” johdossa. Passiivisiksi jäseniksi voitiin hyväksyä myös yrityksiä. Ensimmäisen vuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi perustamiskokouksen 22 jäsenestä 51 jäseneen, joista 39 oli aktiivisia, 2 passiivisia ja 11 passiivisia yritysjäseniä.

Suomen Konepajainisinööriyhdistys piti aluksi kokouksiaan Helsingin Kaivokadulla Hotelli seurahuoneen Englantilaisessa huoneessa. Tekniska Föreningen i Finland ja Helsingfors Handelsföreningen tarjosivat kuitenkin pian veloituksetta yhdistyksen käyttöön omia tilojaan Pörssitalossa. Tekniska Föreningen siirryttyä Pörssitalosta Svenska Gårdeniin, seurasi Konepajainsinööriyhdistys perässä – omia tiloja yhdistyksellä ei ollut.

Yhdistyksen esitelmäperinne alkoi kokouksessa 31. elokuuta 1918. Insinöörit tutustuivat tuona päivänä ensin Työväensuojelu- ja huoltonäyttelyyn, jonka esitteli heille sen perustaja ja intendentti, Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja Vera Hjelt. Ekskursioperinne taas alkoi heti sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918, jolloin yhdistys vieraili Hietalahden Sulkutelakka ja Konepajalla. Telakan johtajan, Konepajainsinööriyhdistyksen perustajajäsenen, insinööri Walter Åströmin yksityistiloissa pidettiin myös yhdistyksen kokous. Esitelmätoiminnan ja ekskursioiden ohella on jo yhdistyksen perustamisesta asti ollut tärkeää “kamratlig samvaro”, eli iloinen yhdessäolo, niin asian tiimoilta kuin muuten vain yhteishengen ylläpitäjänä. Siihen kuuluvat yhteisen illallisen ohella a la Rosenblomma ja “yhdistyksen kaksi laulua”.

Rosenblomma -perinne syntyi “patruunoiden” ajatellessa kokouksiin patistamansa nuorempien insinöörien parasta tarjoamalla isännän puolesta konjakit. Tarkoitusta varten hankittiin kookas ja koristeltu Rosenblomma -pullo. Kesäretkipulloksi valmistetuttiin sittemmin puulaatikkoon pakattava matka-Rosenblomma.

Yhdistyksen joulukokouksen esitelmä on usein seniorijäsenten oman uran tai alan tärkeiden tapahtumien kertausta. Joulumielinen perinne on “neuvosarvojen” myöntäminen ansioituneille jäsenille. Neuvos saa häntä kuvaavalla leikillisellä luonnehdinnalla varustetun henkilökohtaisen neuvosmerkin ja kunniakirjan.

“Det underbara är, att varje gång ordförandeklubban satt punkt för den officiella delen av möte, då är feststämningen där. Och den är ej konstgjord, den flödar ur ett gott kamratskap, ur glädjen att få sitta med kolleger och vänner i otvunget lag.”

Kokousten virallisen osuuden jälkeen kohoava juhlatunnelma ei ollut keinotekoista, vaan se kumpusi toverillisuudesta ja mahdollisuudesta viettää aikaa kollegoiden ja ystävien seurassa.